keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Something old, something new

Otsikkohan sen jo sanoo, tällä hetkellä miksaillaan jotain uutta ja jotain vanhaa monen harrastukseni kanssa. Pääsin malliksi paikallisille häämessuille. Oman tiimimme teema väreinä ovat punainen ja valkoinen. Näyttävää röyhelö helmaa, kimppu kootaan ruusuista. Tällä viikolla aloitimme mekon tekemisen ottamalla kymmeniä mittoja jotta korsetti saataisiin istumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Lokakuussa lupauduin tähän hommaan ja nyt se vasta tuntuu todelliselta. Odotan innolla mitä tämä tuleva valmistelukuukausi tuo tulleessaan. Ensi viikolla on vuorossa ylimääräinen styliili ja studiokuvayukukset. Saamme lisää materiaalia mainontaan. Näiden kuvausten teeemana on rock eli menemme aivan eirri suuntaan kuin hempeissä hääkuvissa, mutta vastakohdathan täydetävän toisiaan. Ja omien rajojen venyttäminen tekee hyvää myös minulle, saadaan ujosrta tytöstä esille uusi piirre.
En ole naimisissa tai ainakaan vielä en ole, joten tämä prinsessaleikki tuntuu ihanalta. Mikä tekee hommasta vieläkin paremman, minun itseni ei tarvitse huolehtia juhlista, saan vain näyttää nätiltä ja nauttia päivästä.
Ja nähtävästi olen ottanut otsikon käyttööni myös kuntosalilla. Olen mennyt ja rakastunut toiminnalliseen saliin missä mielikuvitus on vain rajana liikkeideb teossa. Eilen jalkapäivänä työnsin kelkkaa, pyöritin suurta autonrengas niin että hiki valuin ja nautein tästä kaikesta täysillä. Joskus harrastukseenkin turtuu ja uudet tuulet ovat tervetulleita. Näin minulle on käynyt salin kanssa. Tarvitsen myös kipeästi jotain millä sysätä kehitystäni eteenpäin ja nyt sellainen juttu on löytynyt. Tästä olen myös hyvin  riemuissani.
Ensi viikolla kirjoitellen miten styili ja kuvaukset etenivät. Saimmeko sopivaa materiaalia vai oliko reissu ihan turha.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Uuden vuoden lupaukset, onko ne pitäneet?

On ollut todella pitkä väli viime kirjoituksesta, mutta päätinpä jatkaa kun taas kirjoitusintoa alkaa olemaan. Klassisena aiheena on uuden vuode  lupaukset. Moni niitä tekee vaan kinka moni pitää niistä kiinni? En vetänyt itselleni tavoitetta tietystä painoluokasta, saati että minusta tulisi mikään fitnesspimu. Ei tällä hetkellä aika riitä niin kovaan treeniin, työt ja lapset imevät suurimman osan jaksamisesta ja treenit saavat ne jämäpalat mitä sillä hetkellä on tarjottavissa. Mutta tässä minun tämän vuoden tavoitteeni:
1. Sosiaalistu
2. Elä terveemmin
3. Tee enemmän yhdessä
4. Säästä
5. Kokeile uutta

1. Kohta on minulle hyvin haastava. Olen aina ollut luonnostani syrjäänvetäytyvä ja tämä piirre on korostunut jäätyäni äitiyslomille.  Nyt olen jälleen takaisin töissä ja tapaan koko ajan uusia ihmisiä. Tammikuussa tapasin myös vanhoja tuttuja enemmän kuin pitkään aikaan. Yritän pitää tästä kiinni. Rakkaiden ihmisten seura on kuin parantava lääke mielelleni. Helmikuussa yritän tavata vielä enemmän ihmisiä, myös töiden ulkopuolella.

2. Kohta tarkoittaa minulle sitä, että pyrin elämään aktiivista ja terveellisempää elämää. Olen jo aijemmin käynnyt kuntosalilla ja haluaisin vielä lisätä liikuntaa arkeeni. Samoin yritän muokata koko perheeni elämää aktiivisemmaksi. Enemmän yhdessä ulkoilua ja harrastamista sekä ruokailutottumuksiin pientä muutosta. Enemmän kasviksia, vihanneksia ruokavalioomme.

3. Koskaan ei voi viettää tarpeeksi aikaa perheen kanssa. Siksi haluaisin panostaa yhdessä tekemiseen tänä vuonna.

4. Säästäminen pienissä asioissa. Olen aika impulsiivinen shoppailija joten näitä ostoksia haluaisin vähentää ja tällä tavoin säästää rahaa esimerkiksi lainojen maksuun.

5. Haluaisin kokeilla jotain uutta tänä vuonna. Ruokaa, harrastusta, matkailua, tavata uusia ihmisiä. Ihan mitä vain mikä toisi pientä piristystä omaan arkeen.

Tammikuu oli ja meni. Tämä vuosi alkoi rytinällä ja nopeasti. Olen noudattanut melko hyvin kaikkia näitä viittä tavoite kohtaani. Olen tavannut ihmisiä, käynyt treenaamassa enemmän kuin ennen, tehnyt lasten kanssa asioita, säästänyt muutaman ylimääräisen kympin sekä aloittanut uuden työnkuvan.
Tämän kuun perusteella tästä vuodesta tulee hieno jos vain jaksan pitää oman mieleni positiivisena. Huomenna jatkuu salitreenit parin viikon tauon jälkeen, näistä hapotuksista jutustelen myöhemmin.

Something old, something new

Otsikkohan sen jo sanoo, tällä hetkellä miksaillaan jotain uutta ja jotain vanhaa monen harrastukseni kanssa. Pääsin malliksi paikallisille ...