maanantai 9. lokakuuta 2017

Ihan tavallista arkea kahden lapsen äidin näkökulmasta

Ajatuksissani on ollut jo pitkään, että alkaisin kirjoittelemaan blogia missä kertoilen omia kokemuksiani ja mietteitäni kahden pienen lapsen äitinä olosta sekä arjesta selviytymisestä. 
Olen 25-vuotias nainen jolla on kaksi lasta 1-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. Heidän kanssaan arkemme on järin vilkasta ja kiivastahtista. Arjen rytmitystä ei kevennä yhtään se, että itse työskentelen hoito-alalla ja teen tällä hetkellä kolmivuorotyötä. Haaveissa toki siintä vaikka minkälaisia ajatuksia alanvaihdosta omaan yritykseen, mutta vain aika näyttää minne tie vie ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Yritän myös olla aktiivinen ihminen. Rakastan liikuntaa ja harrastan tällä hetkellä kuntosalilla treenaamista säännöllisesti. Höystän treeniäni aina kun kerkeän muillakin lajeilla kuten ratsastuksella ja lenkkeilyllä.
Tänä vuonna harrastuksiini on myös tuppaitunut malleilu. Olen siis ollut mukana parissa muotinäytöksessä ja muutamissa kuvauksissa tämän vuoden puolella. Tämä kaikki ihan vain harrastusmielessä. Ystävät ja sukulaiset ovat toki osa arkeamme. 
Tässä on kaikessa lyhytkäisyydessään minun intensiivinen arkeni. Lapset, koti ja harrastukset niihin se taitaa kulminoitua tällä haavaa. Tervetuloa lukemaan tekstejä iha normaalin mutsin arjesta:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Something old, something new

Otsikkohan sen jo sanoo, tällä hetkellä miksaillaan jotain uutta ja jotain vanhaa monen harrastukseni kanssa. Pääsin malliksi paikallisille ...